Tiesitkö, että Suomi on eräs yrityskummitoiminnan suurmaista Euroopassa? Meitä yrityskummeja on Suomessa erilaisissa organisaatioissa varmaan vajaat pari tuhatta, Suomen Yrityskummit ry:ssäkin yli tuhat! Ja lienemme Euroopan suurin yhdistysmuotoinen mentorointiyhteisö.

Pohjois-Savo on yrityskummien määrällä mitattuna Suomen kolmanneksi suurin yrityskummialue vajaalla 70 yrityskummilla pääkaupunkiseudun ja Pirkanmaan jälkeen. Tämä on hienoa!

Yrityskummien osaamisen painopisteet ovat mielestäni muuttumassa kun maailmakin on muuttunut / muuttuu ja näinä  aikoina yrittäjät kysyvät eniten sellaisia kummeja, jotka hallitsevat digitaalisuuteen ja sähköiseen liiketoimintaan liittyviä palveluja ja toisaalta nyt kysyntää on myös lakiosaajille. Tällaisia kummeja meidän olisi hyvä saada lisää joukkoihimme. Toki on syytä muistaa, että me yrityskummit emme ole konsultteja emmekä osallistu asiakasyrityksen liiketoimintaan muuta kuin kuuntelemalla, mielipiteitä antamalla, tukemalla ja jakamalla osaamistamme ja kokemustamme.

Tällä hetkellä toiminnan suunnittelu on kieltämättä haastavaa ja kulunut vuosi on osoittanut, että suunnittelussakin on kyettävä olemaan joustava ja pystyttävä nopeisiin liikkeisiin. Näppituntumalla arvioisin, että näinä haastavina aikoina me yrityskummitkin olemme saaneet (joku sanoisi joutuneet) opetella etäyhteyksin työskentelyä ja toivottavasti moni niin kummeista kuin asiakkaistammekin on ollut yhtä mieltä siitä, että kyllä näinkin työskennellen voi viedä asioita eteenpäin. Totta kai tästä puuttuu se joskus tärkein eli läsnäolo ja läheisyys ja ihan jo se, että joku on siinä vieressä juuri minua varten. Ei anneta tämän vaikuttaa määräänsä enempää eikä ainakaan käytetä tätä tekosyynä siihen, että ei haluttaisi opetella uusia työtapoja ja työskentelymenetelmiä.

Etätyöskentelyä, vuorovaikutusta ja yhteydenpitoa asiakkaisiin voi harjoitella ja se on tavoitteeni myös Pohjois-Savon yrityskummien osalta. Haluan ainakin kokeilla kerran kuukaudessa Teams-etäyhteydellä toteutettavia ‘kummitapaamisia’, jotta emme ihan eristäydy kukin omiin koteihimme tai kupliimme. Tämä tarjoaa myös kummeille mahdollisuuden kertoa omasta osaamisestaan ja meille kaikille alustan kuulumisten vaihtoon, taitojen ylläpitämiseen ja toiminnan edelleen  kehittämiseen.

Jos nyt Sinusta, hyvä yrittäjä tai asiantuntija, tuntuu siltä, että haluat jakaa osaamistasi ja aikaasi yhteiseen hyvään, hae yrityskummiksi. Se käy helposti täällä: https://www.yrityskummit.fi/fi/ryhdy-yrityskummiksi

Ja muistathan hyvä yrittäjä – saat yrityskummin avuksesi IHAN ILMAISEKSI tekemällä hakemuksen osoitteessa https://www.yrityskummit.fi/fi/hae-yrityskummia. Ja HUOM! Kaikki kummitoimeksiannot ovat luottamuksellisia, yrityskummi sitoutuu pitämään salassa kaikki tietoonsa tulleet liike- ja ammattisalaisuudet eikä hän voi samanaikaisesti toimia kilpailevan yrityksen yrityskummina. Yrityskummi ei myöskään käytä saamiaan tietoja oman tai muiden liiketoiminnan edistämiseksi.

Kummitusterveisin,

Jouni Ortju
aluekummi, Pohjois-Savo
www.yrityskummit.fi